Helskutanperkuleen luksushuijauslamppu

Kirkasvalolamppu on vain lamppu, jossa on kirkas valo.

Luen Hesarin otsikkoa ilahtuneena ja samalla typertyneenä. Miksi en ole aiemmin älynnyt, että ei minun tarvitse pihiyttäni arpoa, käytänkö 200 euroa kirkasvalolamppuun vai en. Voisin rakentaa sellaisen itse, parillakympillä.

Voisin etsiä ekologisesti kirpputorilta pöytävalaisimen tai pari ja hakea marketista niihin lamput, “jotka tuottavat mahdollisimman kylmää, valkoista valoa”. Niin jutussa sanotaan.

Oivallus on yksinkertaisuudessaan nerokas, mutta sen toteuttamiseksi tarvitsisin ensin kuukauden kirkasvalohoitoa. Tai shotin amfetamiinia suoneen.

En millään löydä itsestäni energiaa lähteä kaupungille etsimään jotakin. En tässä pimeydessä.

Ylen Aamun juontaja ja entinen kollegani Rosa Kettumäki kertoi Instagramissa, että herääminen aamutelkkariin kolmelta yöllä on aina shokki. Minulle herääminen puoli kahdeksan aikaan on shokki, on ollut jo yli kahden kuukauden ajan. En ymmärrä Rosa, miten teet sen!

Kahdeksan kuukautta vuodesta herään pirteänä seitsemältä tai pahimmillaan kuudelta niinä aamuina, kun haluan välttämättä porskauttaa aamulla suoraan sängystä juoksulenkille. Viimeistään kahdeksalta olen valmis avaamaan työtietokoneen. Vanhempi aamutorkku kollegani kauhistelee menoani.

Tähän aikaan vuodesta en puolestani ole ihan varma, kuka se riivaaja minun ruumiissani on ollut, joka on pystynyt tekemään niin ja vielä pitänyt siitä.

Kun kesällä pärjään alle kahdeksan tunnin yöunilla, kaamoksessa on turha kuvitellakaan, että pääsisin yhdeksän tunnin jälkeen kerralla ylös sängystä. On pakko torkuttaa vielä ainakin kaksikymmentä minuuttia.

Kuukausi pitäisi vielä jaksaa. Sitten löydän taas koiranpaskan ilman taskulamppua, ja Insinööri voi lakata suunnittelemasta fleksiin jesarilla kiinnitettävää kakkakiikaria.

Olen ollut D-vitamiinikuurilla lokakuusta asti. Usutin samaan Insinöörinkin. Nyt hän väittää, että se teki niin pirteäksi, että yöunet lähtivät. Insinööri lopetti kuurin, minä napsin pillereitä yhä laimean toiveikkaana.

Lumi lohduttaa, mutta ei tee autuaaksi. Ei varsinkaan, kun sitä sataa vaakatasossa pikkuruisina silmämunia ilkeästi nipistelevinä jääpiikkeinä.

Kuukausi pitäisi vielä jaksaa. Ei paljon. Sitten aamulla koiralenkillä ei ole enää säkkipimeää. Löydän taas koiranpaskan ilman taskulamppua, ja Insinööri voi lakata suunnittelemasta fleksiin jesarilla kiinnitettävää kakkakiikaria.

Yksi kuukausi.

Mutta miten siitä selviää?

Ehkä kaivan tänään Prismassa kuvetta ja ostan sen helskutanperkuleen luksushuijauslampun.

+1

2 vastausta artikkeliin “Helskutanperkuleen luksushuijauslamppu”

  1. Minä uskon valon energisoivasn voimaan. Miksi minulla sitten ei ole kirkasvalolamppua?! Asun Kainuussa, missä talvella päivän valoisa-aika on lyhyt ja kesällä on valoisaa ympäri vuorokauden. Että on siinä sopeutumista 😀 Odotan kevättalven päiviä, jolloin aurinko paistaa hangille <3

    +1
    1. Kainuussa ääripäät korostuvat kyllä varmasti entisestään. Me eteläläiset ei voida edes ymmärtää sitä lyhyillä lomareissuillamme pohjoiseen. Voimia pimeyteen. Onneksi on lumi, ja hangissa kiiltävät timantit.
      En minä saanut ostettua Prismasta sitä lamppua. Oli mukamas muuta ajateltavaa. Ehkä vielä jonain päivänä… Täytyisi ottaa tämä hankinta projektiksi kesäaikaan ja varautua tulevaan talveen.

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *