Kaikki mistä hullaannuin tammikuussa

Voisin kirjoittaa jokaisesta näistä oman postauksensa, koska jokainen niistä on tehnyt arjestani muchos parempaa tammikuussa. Se kuitenkin veisi ikäni, terveyteni ja kaikki kolme lukijaani (moi Kaija-täti!), joten esittelen ne mieluummin ei niin kovin kompaktissa listassa tässä näin, olkaa hyvät.

1. Kirpputori Bueno

En ole vienyt vaatteita itsepalvelukirpputorille sitten ehkä vuoden 2011. Olen myynyt vaatteitani sen jälkeen vain netissä.

Tampereen Itsenäisyydenkadulla Bonuskirppiksen tilalla avannut Kirpputori Bueno kiinnitti huomioni Instagramissa. Meininki somessa näytti freesiltä ja rekit siisteiltä. Melkein kuin oikeassa vaatekaupassa! Tein siis vuoden aluksi vaatekaapin inventaarion ja vein ylimääräiset Buenolle.

Ja kyllä on kirppismaailma muuttunut kymmenessä vuodessa. Hintalaput voi näpytellä ennen myyntijaksoa kotona Kirpparikalle-järjestelmässä, ja ne printataan kirppiksen kassasta. Sitten ne voi vaan lätkiä kiinni esimerkiksi itse askarreltuihin hintalappuihin. Ei tarvitse sitten ihmetellä kenenkään harakanvarpaista, että maksaako tuote 3 vai 30 euroa.

Myyntipaikan voi valita pöytäkartasta ennen myyntijaksoa. Myyntipaikan menekkiä voi seurata suoraan kotisohvalta siellä Kirpparikallessa. Tilitykset tehdään suoraan omalle pankkitilille. Kätevää!

Kaiken lisäksi melkein koko rekkini tyhjentyi alta aikayksikön! Myymättä jäi 7/30. Aika kiva juttu sekin. Jatkoon!

2. Punainen currynuudelisoppa

Tämä oli ohje, jota en vain voinut olla tekemättä kuvan nähtyäni. Marian Bistron Vartissa helpotusta kaukokaipuuseen kinda soppa teki juuri sen, mitä lupasikin, ja enemmän. Omnomnomnom.

Reseptissä on kaikki suosikkiominaisuuteni: nopea, idioottivarma, aasialainen, ei liikaa aineksia, suussasulava.

Fiksasin reseptiä inauksen meille sopivammaksi. Kasvisversioon tofujen sijaan paistoin omia suosikkejani mifuja (toim.huom. kaunis paistojälki tuo tyydytystä + koostumus on napakka, mutta ei natsaa vegaaneille). Jätin myös tomaatit ohjeesta kokonaan pois, koska Insinööri ei voi sietää niitä. Herkkua tuli soveltamallakin!

Kuva: Siltala publishing.

3. Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys

Varmaankin tämän vuosikymmenen suosikkikirjoihini jäävä Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys oli jotakin, mihin en todella ollut osannut varautua. Karilan tapa kuvata Itä-Lappia ja paikallista väkeä on poikkeuksellinen sekä kieleltään, huumoriltaan että kerronnaltaan.

Lappilaisilla lupauksilla ja erityisesti niiden rikkomisella on hieman erikoisemmat ja kauaskantoisemmat seuraukset, kuin mihin etelässä on totuttu.

Kirjaa kuunnellessani nauroin jatkuvasti ääneen. Jopa sillä tavalla häiritsevästi tahattomasti pyrskähdellen, että sain kuntosalilla ja kaduilla oudoksuvia katseita.

En malttanut lopettaa kuuntelua edes iltaisin salilta tullessani, vaan se jatkui sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Insinöörikin pisti merkille makuuhuoneesta kantautuvan räkänauruni, jolle ei ollut tulla loppua.

En uskalla kertoa enempää. Tämä on ehdottomasti koettava ilman liikoja ennakkotietoja.

Jos on Suomen virallisen haukilähettilään Stella Harasekin IG-stooreja uskominen, viimeisin painos myytiin juuri loppuun, mutta äänikirja karismaattisen Anna Saksmanin lukemana toimii paremmin kuin loistavasti. Tee itsellesi palvelus ja koe Hauki.

Kuva: Gummerus.

4. Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt

Jos olet 20–40-vuotias nainen, joka on kokenut aikuisiällään jatkuvasti ehkä selittämätöntäkin ahdistusta, uupumusta ja lamaannusta, jatkuvia flunssia ja deadlinejen aiheuttamia paskahalvauksia ja tunnustat itsesi akateemiseksi kympintytöksi: Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt on tehty sinulle.

Kolun elämäkerrallinen kirja kertoo kolmesta burnoutista ja niistä selviämisestä sekä keinoista, joilla Kolu on saanut elämänsä kohti tasapainoa. Se myös perkaa tarkkanäköisesti burnout-sukupolven sudenkuoppia.

Kirjaa kuunnellessani lähinnä nyökyttelin. Kyllä. Noin on käynyt minulle. Kyllä. Tämäkin olen minä. Ja tämä!

Kirjoitin ajatuksiani Kolun kirjaan liittyen jo tässä postauksessa, jossa puhuin uudenvuodenlupausten tekemisestä. 

5. Tämä (vanha) biisi. 🤍

Miten olen voinut näin kauan välttyä Phantogramilta? Ihan oikeasti? Huh, nyt pää pois sieltä pusikosta homehtumasta.

6. Ja tämä uudempi:

Ei sentään ihan niin muinainen biisi kuin edellinen, vaan viime keväältä. Niin kaunis, että itkettää.

7. Sisäilmaa

Areenan minisarja Sisäilmaa on ohjaajansa Tiina Lymin nerokkuuden (ja pähkähulluuden) taidonnäyte, joka pureutuu mitä ajankohtaisimpiin teemoihin: työttömyyteen, työhyvinvointiin, työuupumukseen, mahdottomiin tulostavoitteisiin ja osittain myös, nimensä mukaisesti, konttoreiden sisäilmaongelmiin.

Ainutlaatuisen sarjasta tekee sen hienosti kasassa pysyvä genresirkus: mukana on niin mustaa huumoria, draamaa, komediaa kuin puhdasta kauhuakin. Sarjan kruunaavat Suomen parhaat näyttelijät, joista erikoissuosikkeihini lukeutuu pääosan esittäjä Elina Knihtilä.

Mainitsinko jo, että sarja on aivan hourupäinen? Ja mitä pidemmälle mennään, sitä hullummaksi (ja paremmaksi) kaikki muuttuu. YHTEISKUNTA-ANNELI! Huh. Katso se, ellet ole jo niin viisauttasi tehnyt.

Kuva: Yle Areena.

8. Täysin langattomat nappikuulokkeet

Täysin langattomissa nappikuulokkeissa on sellainen kilohinta, että pihimpää hirvittää. Näyttäväthän ne käteviltä, mutta entä jos ne tippuvat tai hukka vie? Jaiks.

Sain onneksi Insinöörin kaverilta jo viime kesänä kuuman tärpin Jaybirdin kuulokkeista. (Insinöörin kaveri on sen verran tarkanmarkan jätkä ja äänentoistonörtti, että hänen suosituksiinsa kehtaa luottaa. Kiitos Sami.)

Heti puoli vuotta harkittuani ne sitten hankin. Ne olivat hintavat, mutta jokaisen sentin arvoiset. Nyt ihmettelen, miten olen voinut elää ilman niitä.

Enää johto ei tartu kiinni milloin minnekin. Napit pysyvät paikoillaan kuin valettuina niin juostessa kuin penkkipunnerruksessakin. Yhdistäminen puhelimeen toimii nopeasti kuin ajatus, latauskotelo on himputin kätevä, akku kestää ikuisuuden ja kaikkea mahdollista voi säätää omaan makuun Jaybirdin sovelluksessa.

Se Insinöörin kaveri käski vielä sanoa, että pidät ne kuulokkeet vaan siellä kotelossa kun ne eivät ole korvissa, niin eivät ne sitten huku. Got it.

Jaybird Vistat on tehty nimenomaan treenikuulokkeiksi, mutta kuten arvosteluissakin käy ilmi, niiden soundit kelpaavat myös punttisalien ulkopuolella.  Jatkoon!

9. Uudet (kunnon) farkut ja Inch Store

Juuri sain lukea somesta, että ei kukaan käytä enää mitään ”kovia housuja”. Hö. Ikuista farkkutyttöä vähän harmittaa.

Juttu nyt on vaan niin, että kunnon farkut eivät ole mitään venyy-ja-paukkuu-Pirkka-niksi-sukkahousua, vaan ne ovat elastaanista huolimatta jämäkät ja niissä on huolella tehdyt pistot. Kaikki purukumia muistuttavat ohuet viidenkympin farkkuleggingsinkuvatukset olen joutunut heittämään auttamatta lumppuihin puolen vuoden käytön jälkeen, koska ne ovat venyneet muodottomiksi tai hioutuneet rikki kiusallisista paikoista. Ei jatkoon.

Tästä viisastuneena: kannattaa laittaa laadukkaisiin farkkuihin kerralla jokunen euro enemmän rahaa, niin säästää sitten pitkällä tähtäimellä useita satasia. Hifistelijä kiinnittää huomiota myös detaljeihin, kuten takataskujen kuviotikkauksiin, merkkiuskollisiin patcheihin ja kolikko(kortsu)taskuihin, ne tekevät housuista viimeistellyn näköiset. Valmiiksi rikottuja en osta, vanhat voi trashata sitten kun aika on (eli kun se alkaa tapahtua luonnostaan).

Kun maksaa housuistaan yli sata euroa, toivoo niiden kestävän vähintään viisi vuotta, mielellään pidempään. Oikealla hoidolla laatufarkut näin tekevätkin.

(Kai siis tiesit jo nämä? 1. Älä pese farkkuja kuin korkeintaan kerran vuodessa. Äläkä silloinkaan missään nimessä käytä huuhteluainetta, se haurastuttaa elastaania. 2. Poista tahrat paikallisesti. 3. Poista hajut viskaamalla farkut pakastimeen tai pakkaseen.)

Kuten kaikesta tästä raivostuttavasta pätemisestä saattaa joku näppärämpi aavistellakin, olen entinen farkkumyyjä vuosimallia 2009. Tunnistan kyllä, kun saan housukaupassa hyvää palvelua, ja Tampereen Inch Storessa sain. Mene sinäkin sinne.

Ja kuuntelet sitten sitä myyjää, kun se sanoo, että tarvitset pienemmän koon! ET OSTA LIIAN ISOJA HOUSUJA!!! KUULITKO!?!? Ne venyy kyllä. Onko selvä? Ugh.

En saarnaa enempää, vaan kerron, että ostin Tiger of Swedenin mustat Shellyt. Sopivat erinomaisesti tällaisille leveälantioisille pitkille tytöille, 34-pituiset Tigerit ovat nimittäin oikeasti pitkät.

Mustat pillit olivat täsmäisku vähäpuutteiseen vaatekaappiini ja myös toivottavasti viimeinen uusi vaate, jonka ostan tänä vuonna, kuten kerroin tässä postauksessa.

10. Tämä kampaus, koska saahan kolmekymppistä välillä lapsettaa:

Ysäri oli perse… parasta, terv. 1990-syntynyt laman lapsi.

Mihin sinä olet hullaantunut viime aikoina?