Minustakin tuli koronamorsian, jonka häät saattavat peruuntua

Vuosi sitten Suomeen julistettiin poikkeusolot. Seurasin tulevan kesän morsianten paniikkia Facebookin hääryhmissä.

Samat ihmiset, jotka hamstrasivat Prismasta vessapaperia ja hernekeittoa ja epäilivät saavansa tartunnan ulkona ohi juoksevilta lenkkeilijöiltä, olivat kahden vaiheilla kesähäidensä suhteen.

Kuinka kauan tämä kestää? Pitääkö juhlat perua?

Tunsin itseni sattumankaupalla onnekkaaksi, kun olimme alun perinkin ajatelleet mennä naimisiin vasta 2021.

Mikä tuuri, sillä silloin korona olisi jo ohi, ajattelin. Nyt voisimme vain jatkaa suunnittelua kaikessa rauhassa.

Kun vaimokandidaatit alkoivat maaliskuun lopulla kilvan siirtää häitään kesään 2021, meille iski sitten kumminkin kiire. Lopetimme arpomisen catering-yrityksen valinnan kanssa tykkänään ja vahvistimme suosikkimme heti, vaikka emme vielä olleetkaan päässeet kokin kanssa yhteisymmärrykseen menusta.

Aavistin, että kesästä 2021 tulisi kaikkien aikojen hääkesä, jona juhlittaisiin aviopareja kahden vuoden edestä, ja silloin catering-palvelut hukkuisivat töihin.

Koronakevät taittui, lohdullinen kesä saapui. Sen myötä vakuutuin, oli korona tai ei, että ensi kesänä voisi aivan hyvin tanssia häitä. Jos kesä 2020 oli siedettävä, kesän 2021 pitäisi olla vapauden juhlaa.

Tuli syksy, tuli talvi. Vielä tammikuussa odottelin kuumeisena hääpukuani, googlailin Viron valkkarihintoja kuin paraskin suomalainen satuhääjuntti ja pohdin sellaisia kauhean tärkeitä asioita, kuten uskaltaisinko geelata kynteni hääpäiväksi (en ole vieläkään ihan varma).

Ensimmäiset koronarokotteet oli jo jaettu. Tuntui päivänselvältä, että kesällä Suomi olisi taas koronavapaata vyöhykettä.

Jos suositukset vastaavat viime vuotta, hääjuhlaamme ei ole mieltä pitää.

Mutta taas tämä viheliäinen maaliskuu murskasi pilvilinnat.

Tämä on viime kevään toisinto, mutta synkempi ja silti piittaamattomampi. Kovasanaisetkaan suositukset eivät enää tyhjennä kaupunkien katuja, baaritiskejä tai tomaattimurskalaareja.

Keskuudessamme on valtavasti kuolemattomia ihmisiä. Siksi tilanne on pahempi kuin viime vuonna.

Joka viikko olen antanut itseni pohtia yhä enemmän sitä mahdollisuutta, että juhlat täytyy perua.

Viime heinäkuussa AVI suositteli yksityistilaisuuksiin maksimissaan 50 hengen seuruetta. Tuijottelimme tässä iltana eräänä 75 vieraan exceliämme ja naputtelimme kokeeksi avec-kutsut pois.

Ilman avecejakaan vieraidemme määrä ei laske edes 60:een. Enempää vieraslistaa ei ole mielekästä rajata. Emme halua jättää ketään pois.

Toisin sanottuna, jos suositukset vastaavat viime vuotta, hääjuhlaamme ei ole mieltä pitää.

Alan nyt paremmin nähdä sen, mitä viime kesän hääparit kokivat.

Pidin aiemmin itseäni epämorsiamena, jolla ei ole koskaan ollut visiota omasta hääpäivästään ja joka ei edes ole pitänyt avioliiton solmimista muutoin kuin juridisesti fiksuna päätöksenä.

Paskat, mitä tunnedefensiivistä bullshittiä!

Minä oikeasti haluan sen valkoisen mekon ja istuvaan pukuun prässätyn komean sulhasen, haluan suudelmat ja sormukset ja kiusallisen kompuroivan häätanssin, haluan sukulaistätien ja anopin itkeä nyyhkyttävän pöydissään ja haluan nähdä, miten kaasoni aikoo kostaa minun jekkuni jotka tein kaasona hänen häissään, haluan morsiuskimpun perässä liukastelevat naimattomat muijat ja sukkanauhan perään kurkottelevat äijät, haluan tanssia ja naurua ja huutoa ja riemua yöhön asti ja haluan huomata siinä joskus kolmelta aamulla, kun Insinööri asettelee minua hellästi taksiin kohti hääyötä, että hitsi, mustahan tuli just tuon vaimo.

Meidän juttumme on niin ihana, että se ansaitsee juhlan kaikkien rakkaimpiemme kesken.

Häät merkitsevät minulle juhlaa siitä, että olen löytänyt ihmisen, jota rakastan enemmän kuin ketään tai mitään muuta, joka on paras ystäväni ja joka rakastaa minua takaisin. Meidän juttumme on niin ihana, että se ansaitsee juhlan kaikkien rakkaimpiemme kesken.

Häät eivät ole maailman tärkein asia eikä niiden peruuttaminen olisi maailmanloppu, mutta kun suunnittelee pitkään, jopa vuosia, yhden ainoan päivän kulkua, käyttää siihen tuhansia euroja rahaa ja luo päähänsä ruusuisia mielikuvia ja odotuksia, pettymys niiden peruuntumisesta olisi kammottava.

Varsinkaan kun ei ole kristallipalloa, josta voisi nähdä, missä maailmaa makaa vuoden päästä. Ei ollut kristallipalloa viime kesän morsiamillakaan, ja kas vain, nyt heistä iso osa elää samaa vuoristorataa uudestaan.

Tepsivätkö rokotteet? Pitääkö juhlat taas perua?

Vein tällä viikolla hääpukuni ompelijalle. Hän lyhentää hieman alushametta, jotta se ei varmasti vilahtele nilkoissa hääpäivänä. Puhuimme häistä kepeään sävyyn kuin ne toteutuisivat ilman muuta, ja naureskelimme broilerinfileitä muistuttaville itsestään kiinnittyville rintaliiveille.

Ei auta muu kuin jatkaa suunnittelua, jatkaa elämää, aivan kuin emme eläisi viime kevättä uudestaan.

Sillä emmehän me elä. Asiantuntijat uskovat, että 70 prosenttia suomalaisista, siis tavoitemäärä, on rokotettuna heinäkuun alkuun mennessä. Jos rokotestrategia muuttuu siten, että kaikki saavat ensin vain yhden annoksen, on mahdollista että kaikki suomalaiset olisi rokotettu yhden kerran juhannukseen mennessä.

On hyvin mahdollista, että kaikki häävieraamme ovat saaneet pistoksensa ennen häitämme, ja on mahdollista, että AVI höllentää sitten nutturaansa. Kaikki on mahdollista, hyvä ja paha.

Niinpä tokaisin eilen aamupäivällä kahvitauolla Insinöörille, että avioliiton esteiden tutkinnan voisi nyt hoitaa. Se on voimassa neljä kuukautta, ja hääpäiväämme on enää kolme ja puoli kuukautta aikaa.

– Paitsi jos onkin niin, että me ei mennä naimisiin. Silloin sitä ei kannata tehdä, kun se maksaa kai jotakin, sanoin.

– Kyllä me mennään, Insinööri vastasi ykskantaan.

– …joo, niin mennäänkin.

Onko linjoilla muita tämän vuoden morsiamia tai sulhasia? Mitä mietteitä häiden toteutumisesta?

Lue lisää hääjuttuja:

Kun sinua ei ole luotu perinteiseen hääpukuun

Kuinka päättää häiden päivämäärä (kuukautiskierron mukaan)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *